Julkisivu

24.11.2023

Ted Schaumanin ja Newil&Baun arkkitehtonisesti kunnianhimoinen asuinkortteli on valmistunut Lehtisaareen

”Piilossa olevaksi helmeksi” kuvailtu, palkitun arkkitehti Ted Schaumanin yhdessä Schauman Arkkitehtien kanssa suunnittelema korttelikokonaisuus on valmistunut Helsingin Lehtisaareen. Kohteessa on vielä muutamia vapaita asuntoja, varaa oma tutustumiskäyntisi.

Yhteensä viidestä kerrostalosta ja 114 design-kodista koostuva, yksityiskohtaisesti suunniteltu kokonaisuus luo oivaltavalla tavalla uuttaa kaupunkia Helsinkiin. Uudiskorttelin muotokieli kunnioittaa Olli Kivisen vuonna 1959 laatiman kaavan mukaista Lehtisaaren vanhaa asuntokantaa tuoden modernia kaupunkikuvaa vanhan rinnalle. Viimeisenä korttelin viidestä talosta valmistui kaksi identtistä pienkerrostaloa, nimeltään Lehtisaaren Terassi. 30 asunnosta koostuva Terassi on pihapiireineen valmis vastaanottamaan asukkaat.

”Olemme innoissamme Lehtisaaren upean kokonaisuuden valmistumisesta. Myös viimeinen vaihe on valmistunut ajallaan ja asukkaiden Grand Opening -avajaistilaisuus järjestetään perjantaina 24.11.”, iloitsee Newil&Baun toimitusjohtaja Petri Ylivuori.

 

Lehtisaaren Terassi keittiö

 

Terassi muodostaa oman pihapiirinsä ja saa uniikin ilmeensä julkisivun tiilistruktuurin erityispiirteiden sekä kööpenhaminalaistyylisten parvekkeiden ansiosta. Terassin kaksi taloa erottautuvat muusta korttelista omaksi kokonaisuudekseen tonttien välissä sijaitsevan kauniin hulevesien tulvareitin ansiosta.

Lehtisaaren Terassi jatkaa Newil&Baun kokonaisvaltaisen suunnittelufilosofian perinnettä, johon kuuluu kunnianhimoisen arkkitehtuurin lisäksi yksityiskohtiin ulottuva suunnittelu niin piha-alueissa, yleistiloissa, asunnoissa kuin ekologisuudessa. Asukkaiden palvelut, joita hallitaan N&B-sovelluksella, viimeistelevät N&B-asumiskokemuksen. Terassin palveluita ovat muun muassa etätyötila, asukkaiden oma lounge, arkieteinen, pyöränhuoltopiste, yhteiskäyttöinen sähköauto sekä lainattavat kaupunkipyörät.

 

Lehtisaaren Terassin aula

 

 

Lehtisaaren Terassi on energia- ja lämmitysratkaisujen osalta ympäristöystävällinen, sillä se käyttää maalämpöä ja aurinkoenergiaa energiamuotonaan, joiden lisäksi rakennusmateriaalit ovat energiatehokkaita. Rakennuksen hiilijalanjälki on saatu yli 50 % pienemmäksi kuin tavanomaisin ratkaisun toteutetun vastaavan kerrostalon.

”Olemme todella tyytyväisiä lopputulokseen myös Lehtisaaren Terassin osalta. Tavoitteemme on luoda toimialan kiehtovimpia asuntotuotteita, joita leimaa kokonaisvaltainen ja yksityiskohtainen suunnittelu ja joissa on edullista, ekologista ja helppoa asua. Terassissa nämä kaikki toteutuu. Uskon, että tuotteidemme hyvä hinta-laatu-suhde selittää sen, miksi tässäkin kohteessamme kauppa on käynyt myös vaikeassa markkinatilanteessa”, Petri Ylivuori päättää.

 

Katso jäljellä olevat asunnot

Ilmoittaudu näytölle 3.12. tai 17.12.

Katso kuvia kohteesta